Ukraina 12.-17.8.2024
Mirvan raportti elokuun avustusmatkalta:
Viimeisin avustusmatkamme oli sillä tavalla erikoinen, että sain pakettiauton käyttööni jo kolme viikkoa ennen lähtöpäivää ja siitä hyvästä oli runsaasti aikaa noutaa, pakata ja suunnitella kuormaa. Lisäksi suurin osa tavaroista tuli Turun seudulta, joten lähtöaamulle Helsingissä ei jäänyt paljonkaan tehtävää. Paljon rennompi fiilis lähdön suhteen, kun kaikki oli ajoissa valmiina. Paitsi että… Aivan viime tingassa saimme vielä pyynnön parista pakastimesta ja jääkaapista, joille piti askarrella vielä tila muun tavaran joukkoon yhtäkkiä. Positiivinen ongelma ja onneksi helposti selätettävissä.
Vielä viikko ennen reissua autoa huollettiin ystävien toimesta ja ihan korjaamollakin käytiin varmistamassa, että kaikki on kunnossa ennen kuin lähdetään ajamaan 1600 km päähän täyden kuorman kanssa. Olen niin kovin onnellinen siitä, kuinka paljon apua ja tukea mun lähipiiristä löytyy aina vaan. Kiitos, olette valtavan tärkeitä. <3
Isoin projekti lähtöpäässä oli Rovio Pet Foodsin lahjoittama suursäkillinen koiranruokaa. Kreivilän Tila Oripäässä tarjosi tilat, jotka täyttyivät naurusta kun puuhastelimme talkoilla sen melkein 600 kg pienempiin pakkauksiin. Lapioitiin nappulat suursäkistä tuplamuovipussiin ja sen jälkeen vielä laatikoihin, jotka sitten oli helppo pakata autoon niin, että paino jakautuu tasaisesti kuormatilaan. Näiden laatikoiden päälle liimattiin etiketit ja tuoteselosteet, jotka Naantalin kaupunki oli meille ystävällisesti tulostanut ihan oikeissa väreissä. Suurkiitos Rovio, Kreivilän tila ja Naantalin kaupunki!
Tämän jälkeen auto täyttyi Turusta ja Naantalista lahjoitetuista sairaanhoitotarvikkeista, Köyliön LC Leidien keräämistä eläintarvikkeista, hyönteiskarkottimista ja aggregaateista, Vallilan naisten keräämistä aggregaateista, yksityisten ihmisten ruoka- ja herkkulahjoituksista, pyörätuoleista ja tableteista. Helsinkiin oli varastolle tuotu vielä yksi aggregaatti ja runsaasti aivan uusia työkaluja! Niiden jälkeen laskettiin kuorman paino ja täytettiin puuttuvat kilot ruokalaatikoilla ja suihkutuolilla Fin Aidin reippaiden jäsenten kanssa lähtöpäivän aamuna.
Ensimmäinen mutka matkaan tuli, kun mulla piippasi puhelin siinä kesken pakkailun Helsingissä. Olin edellisenä iltana ollut ystävän luona yökylässä Nokialla ja siellä kuvannut auton rekisteriotteen ja oman passini, jotta saadaan tullausilmoitukseen kaikki tarpeelliset tiedot ja nyt tämä ystäväni laittoi viestin, että auton paperit olivat jääneet sinne heidän pöydälle, kun olin aamuyön tunteina hiipinyt ulos asunnosta. Koitettiin kovasti keksiä mikä tahansa muu vaihtoehto, kuin Nokialla käyminen, mutta eihän siinä mikään auttanut. Onneksi eräs jäsenistämme asui ihan vieressä ja pystyi lainaamaan henkilöautoa siihen pyrähdykseen. Myöhästyin tietenkin 13:30 lautasta Tallinnaan ja vielä seuraavastakin, mutta 19:30 oli sitten uusi mahdollisuus.
Seuraava vastoinkäyminen tuli satamassa. Miika oli lentänyt Riikaan odottamaan, että noukin hänet sieltä kakkoskuskiksi ja juuri kun olin päässyt sataman porttien sisäpuolelle ja kaikki oli kunnossa, tuli viesti, että hänen täytyykin lähteä välittömästi kotiin sairastapauksen vuoksi. Neuvottelin nopeasti Fin Aidin varapuheenjohtajan kanssa ja päätettiin, että koska vaivaa on nyt nähty valtavan paljon ja ajomatkaa on vielä pari päivää, niin lähden yksin suorittamaan alkumatkaa ja koitamme saada siihen toisen kuskin jostain matkan varrelta. Eli ei muuta kun laivaan ja etsimään ravintoa. Siinä perunoiden äärellä sitten laskelmoin, että paras olisi jäädä Tallinnaan yöksi ja etsin kivan majapaikan kaupungin laitamilta. Ja olikin kyllä juuri niin kiva, kuin mainoksessa luvattiin, kaunis vanha majatalo hiljaisella alueella, iso ja mukava vuode ja lämmin suihku.
Tiistaina aamulla lähdin ajamaan ja ajoinkin sitten aika lailla: 13 tuntia miinus muutama tankkaus-/kahvi-/eväs-/vessatauko. Ajoin läpi Viron, Latvian ja Liettuan ja Puolan puolella päädyin kaupunkiin nimeltä Bialystok, jossa eräs tuttuni oli perheensä luona kesälomalla. Hän oli järjestänyt minulle kivan hotellihuoneen pienellä alennuksella, joten ajoin suoraan sinne ja kömmin peiton alle. Matkasta ei ole paljon kerrottavaa, kaikki meni hyvin ja spotifyn soittolistat tuli käytyä tehokkaasti läpi.
Keskiviikkona tapasin tämän puolalaisenglantilaisen ystäväni Alexin aamukahvin merkeissä ja hän opasti minut toiselle puolelle kaupunkia etsimään avoinna olevaa rengasliikettä, kun oli puhuttu ennen lähtöä, että jostain matkan varrelta olisi hyvä löytää uudet eturenkaat autoon. Ei löytynyt sopivia jokakelin renkaita, joten kävin kaupassa ostamassa vähän hedelmiä ja juotavaa matkaevääksi ja juuri kun ajattelin lähteä ajelemaan kohti Ukrainaa, sainkin tietää, että Miika pääsee illaksi Varsovan lentokentälle, eikä mun tarvitsekaan ylittää rajaa yksin. Ehdin käydä Alexin kanssa vielä lounaalla siinä odotellessa, niin kerittiin kunnolla vaihtaa kuulumiset.
Varsovassa ruuhka yllätti ja ulkolämpötilan ollessa yli 30, olin ihan tyytyväinen, että olin ehtinyt käydä kaupassa ostamassa kaiken näköisiä juomia. Kun vihdoin pääsin lentokentälle ja näin Miikan leveän hymyn, huokasin helpotuksesta niin kovaa, että kuului varmaan Suomeen saakka ja niinpä me jatkettiin yhdessä matkaa kohti Puolan ja Ukrainan rajaa. Kello alkoi olla jo aika paljon, joten yövyimme Zamoscissa, ettemme jäisi Ukrainan puolella heti ulkonaliikkumiskiellon jalkoihin.
Torstaina starttasimme hotellilta aamiaisen jälkeen ja ajelimme lämpenevässä aamussa kohti Ukrainaa. Rajan ylitykseen meni yhteensä hieman yli neljä tuntia, koska jonot olivat todella pitkät. Vaikka humanitääriset kuljetukset saavat ajaa jonoista ohi omalle kaistalleen, oli siellä silti sen verran paljon kulkijaa, että taas olin valtavan tyytyväinen hankkimistani juoma- ja hedelmävarastoista. Itse rajamuodollisuudet sujuivat nopeasti ja ongelmitta ja pääsimme hyvillä mielin jatkamaan matkaa kohti ystäviämme Lutskissa.
Ensin ajettiin New Boratynin varastolle ja purettiin sinne kaikki sairaalatarvikkeet, heidän pyytämät jääkaapit ja pakastimet, työkalut ja säilykkeet. Annoin oikein kädestä pitäen erään yksityishenkilön lahjoittaman tabletin Kolyalle, jotta se pääsee heti dronehommiin. Otettiin somea varten kuvia ja videoita, jotta lahjoittajat näkevät, minne heidän lahjoituksensa päätyvät ja juteltiin pikaisesti tärkeimmät kuulumiset. Koska aikaa oli tällä reissulla todella vähän, niin päätimme viedä Lvivin lapsille tarkoitetut lelut ja ruuat postin kuljetettavaksi. Kolya saattoi meidät postille ja toimi tulkkina niin saatiin tavarat heti matkaan. Niiden paino oli yli 100kg ja ne aseteltiin kuormalavalle, joka nostettiin postiauton kyytiin ja hinta oli ihan hiukan yli 8€. Nova Poshta on varma ja nopea ja sainkin jo seuraavana päivänä viestin, että lava oli saapunut perille. Kolya tiesi hyvän rengasliikkeen, josta vihdoin saimme ne eturenkaat ja niillä oli mukava lähteä ajelemaan kohti reissun toista ja viimeistä purkupaikkaa.
Annan eläinsuojalla Kivertsissä oli odottamassa vanha ystävämme Andrii, liftari, jonka Evan kanssa otimme kyytiin puolitoista vuotta aiemmin. Ripein ottein nostelimme yli 600 kg eläintarvikkeita, huopia ja ruokia ulos autosta, otimme tarvittavat kuvat ja sitten mulla oli hetki aikaa rapsutella eläimiä. Anna esitteli hienot tilansa, missä eläimet vaikuttivat kovin tyytyväisiltä oloonsa ja ottivat mut iloisesti vastaan. Olisin voinut jäädä sinne pidemmäksikin aikaa, mutta mahassa kurni ja alkoihan se väsymyskin jo painaa. Haikeiden hyvästien jälkeen suuntasimme Hotelli Ukrainaan kirjautumaan sisään ja siitä suoraan pizzalle ennen ulkonaliikkumiskieltoa. Sitten pikkuiset iltaitkut ennen nukkumaanmenoa. Onneksi ei tarvinnutkaan olla yksin. Maailman epäreiluus on hiukan helpompi kestää parhaassa seurassa.
Koska oli tarkoitus olla seuraavana maanantaina takaisin Suomessa ja töissä, niin lähdimme perjantaiaamuna suoraan aamiaiselta kohti Ustyluhin raja-asemaa. Matkalla pysähdyimme ostamaan vähän tuliaisia myytäväksi Fin Aidin verkkokauppaan, josko niillä saataisiin sitten taas muutama litra polttoainetta seuraavalle retkelle. Ilma oli kuuma ja ajelimme kaikki ikkunat auki ja katselimme haikeina maisemia. Ukraina on kaunis maa ja on niin todella surkeaa, että joku sitä tahallaan tuhoaa.
Rajalla ei ollut jonoa ja pääsimme melko nopeasti Puolan puolelle. Ajoimme Varsovan Ikeaan syömään, koska siinä vieressä oli liikkeitä, joista ajattelimme etsiä ilmapatjan, jotta voisimme ajaa läpi yön vuorotellen toisen nukkuessa takatilassa. Löysimmekin Julasta hyvän leveän patjan ja pienen tupakansytyttimestä toimivan kompressorin, jolla se saatiin täyteen. Suunnitelma toimi hienosti ja olimme Tallinnassa pari tuntia ennen laivan lähtöä. Olimme oikein törsänneet hyttiin, jotta pääsemme suihkuun, koska autossa vietetyn reilun vuorokauden jälkeen oli aika tunkkainen olo.
Helsingissä kävimme vielä viemässä myyntiin tarkoitetut tuliaiset Fin Aidin verkkokaupan hoitajille ja sitten saattelin Miikan lentokentälle. Siinä tavaroita setviessä paikalle ilmestyi joku lapsi ja hänen mumminsa, jotka etsivät hotellia ja koska reitti oli hieman vaikea selittää, lupasin viedä heidät ovelle asti. Nopeat halaukset Miikan kanssa ja taas mennään. Kun olin jättänyt heidät kyydistä, lähdin ajamaan kotia kohden, mutta en ihan päässyt sinne saakka, kun olin vaan niin todella väsynyt. Soitin matkalla veljelleni ja menin heille yöksi ja aamulla olikin taas kaikki paljon paremmin.
Nyt on reissusta kulunut melkein viikko ja väsymys painaa edelleen aika lailla. En ole ehtinyt kauheasti ajatella mitään, mutta sen verran voin kai paljastaa, että taustalla suunnitellaan jo seuraavaa reissua ja sen mukanaan tuoma pieni positiivinen pöhinä on erittäin tervetullutta. Itse en varmaan jaksa ihan heti lähteä uudelleen, mutta olen oikein mielelläni puuhahahmona täällä päässä.
Kiitos kaikille, jotka aina vaan jaksatte tukea ja lahjoittaa! Yksin me emme pystyisi tähän. Me vain kuljetamme, kun te sen mahdollistatte.
Kiitos, дякую!
