Päästiin perille Ukrainaan. Matkalla tosin jälleen heräsin rengasrikkoon keskellä yötä jossain maaseudulla. Hävisin maahantuijotuskilpailun ja valikoiduin renkaanvaihtajaksi. Sateessa tietenkin. Inkan ei pitäis ajaa kolmelta yöllä kun aina kumit puhkeaa. Kun nukahdin uusiksi niin heräsinkin ihme kolinaan. Ruosteiset pultit meinasi irrota renkaasta ja matka oli tyssätä jälleen. Löydettiin lopulta edellä ajanut Joni, ylitettiin raja ja purettiin autot varastolle. Sateessa taisin taas unohtaa ottaa kuvat kaikesta muusta paitsi Heidiltä haetuista Pihlajalinnan tavaroista. Tai sitten oli jälleen akku loppu. Tuotiin toki perille myös Pian ja Tapanilan Urheilukeskuksen keräämä valtava vuori ruokaa, makuupusseja, hygieniatarvikkeita ja muuta kaivattua tuotetta. Suurin osa toimitetaan ympäri Ukrainaa parin seuraavan päivän aikana. Oksanan järjestämät sairaalatarvikkeet siirrettiin sivuun myöhempään käyttöön. Oltiin tuotu myös sairaalasänky joka tuntui ihan pöhköltä asialta, mutta se vietiin meiltä käsistä heti. Kun vasta toinen auto oli purettu, niin piti jo Jonin kanssa lähteä kuljettamaan sitä paikalliseen sairaalaan. Opin että idästä kuljetetaan sodan uhreja myös tänne länteen. Ja tarve kaikelle mahdolliselle on poikkeustilan takia aivan älytön. Pikaiset ostokset ennen ulkonaliikkumiskieltoa ja nukkumaan. Matkan aikana olin pysähdysten ja erilaisten säätöjen takia nukkunut korkeintaan tunnin.
Seuraavana päivänä sää selkeni ja inventaarion jälkeen vietiin Jonin ostamat jäätelöt pakolaiskeskuksen lapsille. Meitä odoteltiin pihalla ja heti kaikki riensi hakemaan omaansa. Sen verran paljon oli jäätelöä että meillekin riitti yhdet. Käytiin Lutskin vanhassa linnassa ja saatiin ampua jousipyssyllä Putinia. Asiaankuuluvasti ja erään laulun sanoja mukaillen ammuin silmien välliin. Loppuilta kudottiin laulavien naisten kanssa naamioverkkoja.
Perjantai alkoi sillä että Raakel ja Inka lähti pakkaamaan tavaroita sotilaiden koulutuskeskukseen. Minä ja Sasha käytiin lähikylästä hakemassa isot kasat leipää. Lähdettiin viemään avustuskuljetusta joka koostui vaatteista, ruoasta ja ensiaputarvikkeista. Saatiin oppaaksi everstitason herrasmies jolle kerroin kolmesta naantalilaisesta tytöstä jotka oli kerännyt ukrainalaisille lapsille 25€ pitämällä kesäkahvilaa kolmena päivänä. Nämä kolme pikkutyttöä sai omalla teollaan ammattisotilaan liikuttumaan kyyneliin. On varmasti kummallista ajatella, että jossain kaukana joku tekisi jotain sellaista samalla kun itse elää tätä sotaa. Tyttöjen lahjoituksella ostamme myöhemmin paikalliseen ”orpokotiin” jotain kivaa. Orpokoti hipsuissa, koska käytännössä kyse on idästä tulleiden pakolaislasten koulusta ja lapsia on eri taustoilla.
Kun lasti oli purettu, niin meidät vietiin kasarmin taakse kuuntelemaan Sergiyn keikkaa. Sotilaat istui nurmikolla ja meillä oli vähän ulkopuolinen olo, kunnes musiikki taukosi ja alkoi jokin puhe. Meidän pyydettiin eteen esittäytymään. Ollaanhan me täällä jo jonkin aikaa pyöritty, mutta tuntui silti hassulta. Luin pätkän Eino Leinon runosta Terve Ukraina, Raakel opetti sotahuudon Hakkaa Päälle ja Inka nauratti yleisöä osaamalla sanoa venäjäksi ”Venäläinen sota-alus painu v#ttuun”. Sovelletun esityksemme jälkeen sotilaat vuorotellen kävivät ottamassa meidän kanssa kuvia. Olo oli kun ostarin joulupukilla, vaikka tilanne oli tietysti erityisellä tavalla ikimuistoinen. Saatiin lahjaksi pari lippua ja luovutettiin pataljoonalle Suomen lippu. Koko kokemusta ei pysty mihinkään postaukseen kuvailemaan. Tapaamamme ihmiset lähtevät parin viikon päästä sotimaan ja osan siis tapasimme varmasti viimeistä kertaa.
Seuraavana aamuna lähdimme pakkaamaan omaa autoa ja purkamaan Jallun autoa. Sieltä saatiin lisää elintärkeää apua ГО Фонд Новий Боратин/New Boratyn Foundationin kuljetettavaksi. Unohdettiin tietenkin ottaa kuvat Stockmannin lahjoituksista, jotka Pekka oli lähettänyt. Tilansäästösyistä lähes kaikki tavarat oli pakattu kääreistä banaanilaatikoihin. Mutta perillä ovat ja osa jo Irpinissä, mutta siitä lisää myöhemmin. Jallu postitti vielä muutaman laatikon ja vei Raakelin kanssa leipomistarvikkeita Irinalle. Sitten lähdettiin kotiin Lviviin. Raakel ja Inka menivät kaupunkiasuntoon ja minä mammalle. Hyvät unet ja aamulla eteenpäin. 
